– Tervetuloa tänne hiippakunnan olohuoneeseen, piispa toivottaa vieraat tervetulleiksi.

Virka-asunnon avarat tilat ja korkeat seinät keräävät muistoja piispan nuotiopiireistä, kuten hän itse tilaisuuksiaan kutsuu. Emäntä luo alusta asti käsin kosketeltavan lämpöistä tunnelmaa.

Johanneksen kirkon kupeessa sijaitseva talo on rakennettu 30-luvulla. Pitkä historia verhoaa julkisia ja salaisia rakkaustarinoita, poliittisia tapaamisia ja lasten kasvamista. Irja Askolan järjestämät tapaamiset jatkavat talon monivivahteisia perinteitä.

Illan pitopöydän on kattanut piispan luottocatering: Eeva Kuutschinin Parfait K. Sujuvasanainen piispa kutsuu antimien ääreen pilke silmäkulmassa.

– Kun minut valittiin piispaksi, ruotsalainen naiskollegani muistutti minua siitä, että en voi samaan aikaan olla sekä piispa että piispan puoliso. Oivalsin siis heti hankkia ammattilaisten apua mm. tarjoilujen järjestämisessä.

Tarjoilu edustaa kuitenkin emäntäänsä. Pöytä notkuu luomua, reilun kaupan tuotteita ja lähiruokaa. Ihana erikoisuus on piispan suosikkijuoma – seljankukkamehu.

Womanilaiset varaavat piispalle hänen vihreän nojatuolinsa. Rakas isoisän nojatuoli on kuitenkin vain yksityisiin lukuhetkiin tunnelmallisen jalkalampun valossa – se saa odottaa. Tuolin takana raksuttaa seinäkello, jonka piispan isä on tuonut kotiin esikoistyttärensä syntymän kunniaksi.

Teemana ”Nainen kirkon johtajana” 

Päästään päivän teemaan ja se alkaa yhtä innostavasti kuin tapaamisen johdantokeskustelut. Irja Askola valittiin neljä vuotta sitten Suomen ensimmäiseksi naispiispaksi ja hän on edelleen ainoa naispiispa maassamme.

– Kun minut valittiin, moni kysyi, miten rohkenen astua Eero Huovisen jättämiin suuriin saappaisiin. Mietin asiaa itsekin ja lopulta koin, että en aiokaan laittaa Huovisen saappaita jalkaani, vaan kävellä ihan omilla pikku korkokengilläni. Tämä päätös on helpottanut minua suunnattomasti.

– Muistutan aina itseäni siitä, että ensimmäiset ylösnousseeseen Kristukseen uskovat ihmiset olivat naisia ja Jeesuksen johdonmukainen naisia rohkaisevat sana löytyy evankeliumeista. Asetan itseni jonkinlaiseen äidin rooliin, en kuitenkaan paapovan emon. Hierarkiaan kuuluu myös hoitoa, hellyyttä, kuulemista sekä ristiriitojen kohtaamista ja sovittelua. Tämä on auttanut minua kohtaamaan oman identiteettini naisena.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous hyväksyi naisen pääsyn papiksi vasta vuonna 1986 ja ensimmäiset naiset vihittiin papeiksi pari vuotta myöhemmin, 26 vuotta sitten. Naapurimaissa oli tuolloin jo eläkkeellä olevia naispappeja. Kun ensimmäiset naiset vihittiin tehtäviinsä heille asetettiin samalla juridinen lasikatto; heistä ei voisi tulla piispoja.

– Kuten tiedämme, tämä säännös muutettiin myöhemmin, Askola naurahtaa. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että tänä päivänä ei hänen johtamansa hiippakunnan 33 seurakunnassa enää puhuta nais- ja miespapeista ja nuoriso ei edes tiedä, että naispappeja ei aikaisemmin ollut.

Helsinkiläiset ovat yllättäneet piispan

Irja Askola saa jatkuvasti palautetta helsinkiläisiltä.

– Metroasemalla tai raitiovaunussa saatan kuulla, että sinä olet meidän Irja. Moni kaupunkilainen on todennut, että ei kuulu kirkkoon, mutta on hienoa, että sinä olet meidän piispa.

Suositulle piispalle on ollut pienoinen yllätys se, että hänestä on tullut julkisuuden henkilö Helsingissä, jossa koko kaupunki on täynnä tunnettuja kansalaisia. Yllättävää on ollut myös tehtävään kuuluvan yhteiskuntaverkoston luonne, jota mm. julkishallinnon ministeriöt ja eduskunta edustavat.

– Joskus tahtoisin kovasti olla vaan tavallinen ”Iri” enkä instituutio ”Irja”, joka kantaa koko kirkkoraamia harteillaan. Vain harvoin ”Iri” pääsee livahtamaan vaikkapa yksityisille ostoksilleen.

Arvostelijoitakin tietysti on ja Askola myöntää, että välillä kritiikki sattuu ja valvottaakin. Piispa luottaa kuitenkin myös rukouksen voimaan ja toteaa, että hänen puolestaan rukoilevat monet sellaisetkin, jotka eivät puhu rukousgenrellä. He muistavat häntä.

– Aina välillä aamuisin tiedän saavani voimaa paitsi vakioannoksestani tyrnimehua myös seurakuntalaisten esirukouksista, huumorintajuinen piispa toteaa.

Muutokset ovat tulleet jatkuakseen

Irja Askola suhtautuu myönteisesti moniin kirkon sisällä tapahtuviin muutoksiin. Hänen mielestä kirkkoon liittyy samanlainen paradoksi kuin koko yhteiskuntaan. Molempia heilutellaan rajusti. Nopeasanainen piispa vertaa kirkon ja poliittisten puolueiden kannatuksia.

– On asioita, joita voisin muuttaa noin vain, mutta isossa organisaatiossa muutostoiveiden ristiriidassa eläminen on haasteellista, kiehtovaa ja vastuullista. Aina voin kuitenkin aloittaa muuttamalla omaa toimintaani ja sitä kautta toimintakulttuuria. Eihän esimerkiksi mihinkään puolueeseen kuulu 70 % väestöstä Helsingin alueella. Kirkkoon kuuluu yhä. Ovet liikkuvat nopeasti molempiin suuntiin. On kuitenkin selvää, että emme voi tulla ulos organisaatiokylki edellä. Meidän pitäisi korostaa sitä, mitä ajattelemme kristittyinä, olla vähemmän virkamiehiä ja enemmän yhteisön jäseniä.

Kirkko on perinteisesti rakentunut kuntarakenteen mukaan, jolloin postinumero määrittää kotiseurakunnan.

– Nykyisen heimoajattelun aika on haastanut tämän tradition. Ihmisten tahtotilat eivät suinkaan etene osoitteiden mukaan. Enää eivät myöskään perinteiset yhteisöt tue niin vahvasti yksilöiden identiteettiä. Yhtäkkiä voi huomata olevansa työtön tai saavansa puolisoltaan suhteen päättävän tekstiviestin. Tässä kohtaan haluan aina tuoda esiin armon sanomaa. Jos olet kastettu, kelpaat Jumalalle juuri sellaisena kuin olet, Irja Askola korostaa.

Ihmisten kohtaamisessa löytyy mahdollisuus. Armo kuuluu kaikille. Ihmisillä on sisäinen tarve tehdä hyvää ja juuri tässä kirkko voi myös verkostoitua kansalaisjärjestöjen ja erilaisten verkostojen kanssa. Tämän syksyn seurakuntavaalien teemaksi on kiteytetty ”Usko hyvän tekemiseen” ja ensi vuoden yhteisvastuukeräys tukee vapaaehtoistyötä ja lasten koulutusta.

Tulevan kehityksen ennustamiseen Irja Askola suhtautuu nöyrän varovaisesti. Hän arvioi, että kaikki on aivan varmasti eri tavalla kuin nyt osataan ajatella. Yllätyksellisiä tekijöitä on kovin paljon.

– Varmaa lienee kuitenkin se, että hengellisyyden tarve lisääntyy ja syvimpien sanomien voima ei häviä. Organisaatio kääntyy yhteisön suuntaan. Ja kirkosta tulee varmaankin värikkäämpi, ketterämpi ja aidompi, Irja Askola visioi.

– Tätä ei kuitenkaan ratkaista piispan määräyksellä. Se on pitkän kehityksen tulos.

Illan lopuksi Irja Askola kutsuu vieraat viiden minuutin hiljentymishetkeen.

– Talo tarjoaa virren ja rukouksen, hän toteaa.

Velvollisuutta osallistumiseen ei ole – kaikki osallistuvat hienosta illasta kiitollisina.

Teksti ja kuvat: Marja Bruun (WoManin viestintävastaava vuosina 2012–2013)