Helmikuun jäsenillassa Satu Palosaari kertoi Heurekan tiedeviennistä

Helmikuun jäsenillassa Satu Palosaari kertoi Heurekan tiedeviennistä

Helmikuun jäsenillassa Heureka Overseas Production Ltd Oy:n liiketoiminnan vetäjä ja kehittäjä Satu Palosaari kertoi tiedeviennistä ja Heurekan uusista jännittävistä suunnitelmista. Suomen teknologiaosaaminen ja tieteeseen panostaminen on globaalissa vertailussa hyvällä tasolla mutta tehtävää silti riittää. Myynnin ja tieteen yhdistäminen ei ole perinteisesti kuulunut tiedemaailmaan tai tiedekeskusten toimintaan. Keskusten toiminta ja siten yhteiskunnallisen hyvän, tiedotus-, opetus, ja sivistystyön, tekeminen vaatii kuitenkin tuekseen rahoituksen. Siten tieteen ja bisneksen liitto ei ole millään muotoa kummallinen vaan tarpeellinen ja molempia hyödyttävä. Ja Satu on nainen paikallaan myynnin ja viennin vauhdittajana!

Heurekalla on monta mielenkiintoista rautaa tulessa. Esimerkiksi Classics-näyttelyt pääsevät macaolaisten ihasteltavaksi Kiinaan ja amerikkalaiset saavat tutustua mielenterveyteen liittyviin asioihin kun Heureka tulee hulluksi -näyttely lähtee 5-10 vuodeksi Pohjois-Amerikan kierrokselle. Tiede saattaa löytää tiensä myös ostoskeskuksiin, kun toimintamurroksessa olevat ostoskeskukset etsivät uusia tapoja houkutella kävijöitä.

Heureka on lähtenyt rohkeasti viemään suomalaista tiedeosaamista maailmalle ja odotamme mielenkiinnolla mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.