Tiistaina 04.09. pääsimme L&T:n vieraaksi Pitäjänmäkeen. Isäntänämme oli yrityksessä jo yli 25 vuotta toiminut kiertotalousguru ja kestävän kulutuksen matkasaarnaaja, viralliselta nimikkeeltään yhteiskuntasuhdejohtaja, Jorma Mikkonen.
Jorma oppaanamme kävimme läpi L&T:n matkaa Lassila & Tikanojasta, vuosisadan alun tukkuliikkeestä nykyiseen kiertotaloutta käytännössä toteuttavaan palveluyritykseen, jossa ”vastuullisuus on jokapäiväistä työtämme”. Nykyinen strategia toteuttaa YK:n kestävän kehityksen strategiaa käytännössä ja rummuttaa sen nimeen, että kaikki lähtee jo designista. Henkilöstöpuolella L&T työllistää erityisryhmiä, joita integroidaan yhteiskuntaan työn avulla. Jorma avasi faktoja, kuten että Suomen varallisuudesta 70% on kiinni rakennetussa ympäristössä, jonka käyttöaste saattaa jäädä alle 20%.
Kävimme myös keskustelua sosiaalisen median vaikutuksesta – hyvässä ja pahassa – ja kuinka se väylänä on nopeuttanut yksilöiden vaatimusten huomioimista yritysmaailmassa. Sivusimme myös julkisuuden muovikeskustelua ja vilkasta mielipidevaihtoa herätti poliittinen viitekehys tekemisen taustalla. Jorman mukaan yleinen ymmärrys kiertotaloudesta onkin hyvällä tasolla mutta vaalikausittain elävä poliittinen järjestelmä hyppää helposti populististen teemojen kyytiin. Tällöin aikaa ja energiaa käytetään pinnallisiin korjauksiin mutta perustavaa laatua olevat tarvittavat muutokset jäävät taustalle. Vaikka tuota jo rakennettua ympäristöä voitaisiin käyttää oikeasti tehokkaasti ja järkevästi. Surullista on, että omassa länsimaisessa kuplassamme emme useinkaan tiedosta, kuinka globaaleista materiaaleista ainoastaan vain n. 8% palautuu uudelleenkäyttöön.
L&T auttaa myös yksittäisiä yrityksiä ja kuluttajia kuluttamaan fiksummin ja kierrättämään älykkäämmin. Näistä muutama esimerkki:
Kierrätyksessä auttaa Kierrätysbotti Kikka:
https://www.lt.fi/fi/henkiloasiakkaat/kodin-lajittelu-ja-kierratys/kierratysbotti-kikka
Helpponouto toimii pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Oulussa sekä Jyväskylässä.
https://www.lt.fi/fi/henkiloasiakkaat/asuminen-ja-muutto/helppo-palvelut
Hävikkimestari puolestaan mittaa ravintoloiden ruuan hävikkiä
https://havikkimestari.lassila-tikanoja.fi/
(Upeana esimerkkinä Leijona Catering (Suomen armeijan muonittaja))
Kiitos Jorma & L&T!
Vastaa