Ladataan Tapahtumat

Asiaa johtajuudesta kuohuviinin merkeissä

21.04.2015 klo 17:30 - 20:30
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Tervetuloa WoManin jäseniltaan, jossa aiheena ’Johtajan valta ja pelko’. Aiheesta WoManilaisille on puhumassa johdon ja johtoryhmien konsultti ja coach Jaana Laukkarinen.

Samassa yhteydessä pidetään myös WoManin kevätkokous. Kevätkokouksen esityslista ja vuoden 2014 toimintakertomukseen voit tutustua täällä.

Johtajan valta ja pelko

Johtamisen tehtävä on saada aikaan tuloksia ihmisiin vaikuttamalla ja heidän avullaan. Valta ja pelko ovat aina läsnä näissä suhteissa.

Mistä on kyse, kun johtaja on käytökseltään täysin arvaamaton ja määräilevä eikä kykene vastaanottamaan omaa näkemystään haastavia mielipiteitä – ja välillä hän on puolestaan mitä mukavin seuramies? Tällainen johtaja on heikko. Hän tarvitsee valtaa oman epävarmuutensa puolustamiseen, eikä todennäköisesti ole edes tietoinen peloistaan.

Toisaalta johtajan tulee olla valmis käyttämään valtaa viedäkseen organisaatiota kohti asetettuja tavoitteita. Tämä valta jätetään käyttämättä yllättävän usein. Valta-asema tekee johtajan häiriöistä koko organisaation häiriöitä.

Miten kehittää johtajana kykyä nähdä selvästi ilmiöt, organisaatiomuutokset ja ihmisten välillä tapahtuvat asiat?
Johtajuuden haasteet?
Mistä tukea johtajuuteen?
Vaikuttaminen organisaatiossa?

Näihin asioihin saamme mielenkiintoista näkemystä ’Johtajan valta ja pelko’ kirjan kirjoittajalta ja kokeneelta organisaatiokonsultilta Jaana Laukkariselta.

Tarjolla on kuohuvaa juomaa, jonka äärellä voimme vaihtaa kuulumisia, verkostoitua ja viihtyä.

Tiedot

Päivä: 21.04.2015
Aika: 17:30 - 20:30

Tapahtumapaikka

Osoite: Kaivokatu 12
Helsinki,

+ Google Map