Loading Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Keskuskauppakamarin tilaisuus: ’Mistä saamme lisää naisjohtajia’, varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa

11.11.2015 klo 17:00 - 20:00

Varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaan johdolla pidetty tilaisuus Keskuskauppakamarin tiloissa oli erittäin informatiivinen ja silmiä avaava. Oli mielenkiintoista kuulla, miten esimerkiksi median asenne on muuttunut 10 vuodessa ratkaisevasti naisjohtajien osalta ja suurin kannatus tulee tänä päivänä talousmedian taholta.

Keskuskauppakamarin naisjohtajaohjelma, joka sijoittui ensimmäiseksi Torinossa järjestetyssä kauppakamarien maailmankongressin kilpailussa on herättänyt mielenkiintoa monessa maassa. Ohjelman tavoitteena on, että yritykset saavat parhaat mahdolliset henkilöt johtoonsa, jolloin rekrytointipooli ei koostu vain miehistä. Samalla pyritään myös pitämään naisjohtajuuden edistäminen elinkeinoelämän omissa käsissä ja välttämään turhaa sääntelyä.

Kaiken kaikkiaan tilaisuus oli erittäin onnistunut ja Keskuskauppakamarin mentorointiohjelma naisjohtajille alkoi kiinnostaa yhä enemmän – toivotaan, että tähän suuren suosion saavuttaneeseen ohjelmaan tulee lisää paikkoja lähitulevaisuudessa. Iso kiitos Leenalle inspiroivasta illasta!

Katso lisää: www.naisjohtajat.fi

Lisätiedot

Päivämäärä:
11.11.2015
Aika:
17:00 - 20:00

Tapahtumapaikka

World Trade Center Helsinki
Aleksanterinkatu 17
Helsinki,
+ Google Map

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.