Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Eva Biaudet: ’Missä on naisten ’hyväsisko’ -verkosto?’ Samalla pidetään WoManin sääntömääräinen syyskokous

15.11.2016 klo 17:30

Vapaa pääsy

Missä on naisten ’hyväsisko’ -verkosto?

  • Naiset vaikuttajina ja toisten naisten tukijana
  • Omakohtaiset kokemukset hyvässä ja pahassa
  • Miten kitkeä negatiivisuutta ja lisätä positiivisuutta
  • Kulttuurierot

Eva Biaudet on Ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä. Hän oli RKP:n kansanedustajana vuosina 1991–2006 ja tuli valituksi taas eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa. Lipposen toisessa hallituksessa Eva toimi peruspalvelu- ja tasa-arvoministerinä vuosina 1999–2000 ja 2002–2003. Hän oli RKP:n presidenttiehdokas vuonna 2012.

Eva on työskennellyt myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestössä sekä vähemmistövaltuutettuna ja yhdenvertaisuusvaltuutettuna. Hän on saanut uransa aikana monia huomionosoituksia, muun muassa vuonna 2011 USA:n ulkoministeri Hillary Clinton palkitsi hänet ihmiskauppaa vastaan tehdystä työstä. Eva valittiin 2015 Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtajaksi.

Samalla pidetään Vaikuttajaverkosto WoMan ry:n sääntömääräinen syyskokous. Ks. esityslista.

Tarjolla pientä syötävää. Ilmoittaudu viimeistään tiistaina 8.11. alla olevalla lomakkeella.

Lisätiedot

Päivämäärä:
15.11.2016
Aika:
17:30
Hinta:
Vapaa pääsy

Tapahtumapaikka

Hasan & Partners
Pursimiehenkatu 29-31 B
Helsinki,
+ Google Map

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.