Miten voimme ymmärtää milleniaalia tai nuorempaa työkaveria, asiakasta tai sukulaista?

Miten voimme ymmärtää milleniaalia tai nuorempaa työkaveria, asiakasta tai sukulaista?

WoManin kevätkokouksen yhteydessä – paikkana ihana Köket Senaatintorin ja Kauppatorin välissä historiallisessa Kiseleffin talossa – saimme kuulla Mikko Ampujaa, (15/30 tutkimusyrityksen toimitusjohtaja), joka on käyttänyt suurimman osan työelämäänsä nuorison tutkimiseen. ’Miten ymmärtää milleniaalia?’ valotti nuorisotutkimusta historiallisesti mutta myös käsitteellisesti.

Mikon mukaan nuoriso tänään haluaa hyvin pitkälti samaa kuin nuoriso 10 – 20 – tai vaikka 50 vuotta sitten; tarve kokea arvostusta ja kuulua johonkin ryhmään ei ole muuttunut miksikään. Mikä muuttuu ajan myötä, on käyttäytyminen. Mielenkiintoista oli kuulla myös se, että nuoret (= alle 30-vuotiaat) olivat kaikkiaan varsin tyytyväisiä elämäänsä. Mikko puhui myös ’kameleonttimailista työpoluista’; kyseessä siis muutos, jossa elämä tai ura ei enää olekaan yhden uran tai ammatin varassa, vaan muodostuu eripituisista ja näköisistä projekteista. Hurjaa oli kuulla myös monella työpaikalla käytävästä näytelmästä, jossa ”Pätkäelämästä huolimatta työpaikoilla näytellään ikuista sitoutumista. Nuorten haaveista ei keskustella. Kaksi todellisuutta elää rinnakkain kommunikoimatta keskenään.”

Useimmille meille ei-enää-niin-nuorille osa tämän hetken nuorison idoleista (esim. PewDiePie) tai harrastusmahdollisuuksita (esim. RunForYourLives) olivat kokonaan uusina ilmiöitä.

Paljon keskustelua ja erittäin ajatuksia herättävää. Varsinkin kun joukossamme olivat myös työelämää ja yhteiskunnallista vaikuttamista jo pitemmällä aikavälillä seuranneet kunniajäsenemme; Tuulikit Juusela ja Petäjäniemi.

WoMan haluaa tarjota uutta ja erilaista ajateltavaa, joka samalla tukee meitä jäseniä elämässä ja työssä. Osui ja upposi!

http://www.cafekoket.fi/
http://www.1530.fi

 

Mikko Ampuja avaa milleniaalien maailmaa

Mikko Ampuja avaa milleniaalien maailmaa

Womanilaisia & Mikko

Womanilaisia & Mikko

Nuorten moninaiset elämäntyylit

Nuorten moninaiset elämäntyylit

Nuoret ja julkisuus

Nuoret ja julkisuus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.